Puheenjohtajan terveiset

Keväinen tervehdys kaikille yhdistyksemme jäsenille!
Onpa hauskaa kun kevät jo kolkuttelee ovelle. Linnut laulaa ja uutta luntakin saimme vanhan lumen surmaksi, niinhän vanha sananlasku lupaa.
Mennyt vuosi 2023 oli työntäyteinen ja paljon uutta saimme aikaan. Piha on nyt upeassa kunnossa joten eri tapahtumia on hieno järjestää.
Tienvarsimainos kertoo yhdistyksemme olemassaolosta ja ilmoittaa tulevista tapahtumista. Aitan tavaroita on järjestelty ja työt jatkuvat vielä tämän vuoden puolella. Näin saadaan hienot vanhat esineet upeasti esille katseltavaksi ja tutkittavaksi.
Talkootöitä viime vuonnakin on tehty roppakaupalla. Muuten tällaisia suuria töitä ei saataisi valmiiksi, joten kiitos kaikille jotka ovat osallistuneet talkoisiimme.
Nyt sitten jatketaan kohti vuotta 2024. Vuosi on nimetty jäsenhankintavuodeksi. Iloksemme muutamia uusia jäseniä olemme jo saaneetkin ja työ jatkuu. Kakskerran Kotiseutuyhdistys täyttää tänä vuonna 60-vuotta – kunnioitettava ikä. Tulemme juhlimaan päiväämme Museotorpalla 25.4. 2024 kotiseutukahveilla samanaikaisesti kuin Suomen Kotiseutuliitto täyttää 75-vuotta. Tervetuloa kaikki mukaan.
Toivon teille kaikille oikein aurinkoista kevättä ja innolla odottelen tulevia tapahtumia!

Teidän Kaija Väisänen